lauantai 13. elokuuta 2016

YYA-Suomen Ehrnrooth

Riku Keski-Rauska Yksinäinen Ehrnrooth, Georg C. Ehrnrooth YYA-Suomen puristuksessa (Otava 2015) on hieno elämäkerta sodanjälkeisten poliitikkojemme toiseksi kiistellyimmästä Urho Kekkosen jälkeen. 
Georg C. leimattiin julkisesti YLEssä ja lehdistössä äärioikeistolaiseksi, vaikka kannatti eduskunnan vallan lisäämistä ja presidentin vallan kaventamista (nykyinen perustuslakimme vastaa Georg C:n esityksiä), vähemmistöjen perustuslaillista suojaa, sananvapautta ja kansalaisoikeuksia, ja neuvostovastaiseksi, kun hän kritisoi Kekkosen monopolisoimaa ulkopolitiikan hoitoa (vaikka ei asettanut hyviä naapuruussuhteita kyseenalaiseksi) ja vastusti Kekkosen uudelleenvalintaa poikkeuslailla.
Ristiriitainen persoona hän oli, mikä tulee kirjassa hyvin luonnehdituksi.
Mutta hänen syntinsä oli olla mielistelemättä Kekkosta ja Neuvostoliittoa ja olla tiukasti perustuslaillisella linjalla ja kertoa totuus liian aikaisin.
Kunnon maineenpalautusta hän ei koskaan saanut, vaikka hän oli ainoita poliitikkojamme, jonka ei tarvinnut kääntää takkiaan.
Kirja on yksityiskohdiltaan ja myös eri ajanjaksojen kokonaisarvioiden osalta harvinaisen mielenkiintoista luettavaa. Nehän eivät läheskään kaikki olleet mediassa oikein kuvattuina, etupäässä suoranaisesti vääristeltyinä. Lisäksi en ollut läheskään kaikkina vuosina seurannut poliittista teatteriamme yksityiskohtaisesti, koska olen ollut ulkomailla tai tehnyt 60 -100 tuntisia työviikkoja.

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Katariina Suuri

Laila Hirvisaari Me, Keisarinna (Otava 2013) on massiivinen historiallinen romaani Katariina II:esta: vallankaappaus, rakastajat, perhe, kapinayritykset, sodat ja keisarillinen elämä Pietarissa. Naisromaanille tyypillisesti keskiössä on Katariina II:en kuulu värkki vallankäytön välineenä


Mielenkiintoisesta aikakaudesta 1762-1796 Venäjällä ja Euroopan valtiaiden keskinäisistä suhteista kirja kertoo lopulta varsin mielenkiinnottomalla tavalla, koska Hirvisaari kuvaa kohdettaan kannaltani aivan liian monella tavalla, sekä predikatiivein että lausein; ruhtinas Potemkinista jääkin mieleen vain se, jonka tiesin jo ennestään: sonni; lisäluonnehdinnat hukuttavat toinen toisensa