tiistai 14. helmikuuta 2017

vuosi seitsemäntoista

Keijo Kylävaara vuosi seitsemäntoista, reportaasi (Helsingin Sanomat 1967) alkaa kankeasti, mutta siirtyy vaivihkaa sanomalehtimäiseen kerrontaan. Loppu sisältääkin tavan takaa lukuyllätyksiä, vaikka osa ilmiöistä on osittain tuttuja. Kyseessä on vuoden 1917 tapahtumat Suomessa ja ensimmäinen maailmansota suomalaisia koskevin osin.

Yllättävintä on ehkä se, kuinka rauhatonta Suomessa on ollut keisarinvallan romahdettua Venäjän vallankumouksessa maaliskuussa: maatyöläisten lakkoja keväällä ja kesällä, kaupunginvaltuustojen painostaminen lakoin ja valtuutettujen telkeämisin istuntosaleihin, suurlakko marraskuussa, aseellisia kahakoita tihenevään tahtiin loppuvuodesta; marraskuinen kauppojen ryöstely Turussa, mikä osoitti sivistyksen olleen siellä vielä kehdossaan

Asteittainen herääminen itsenäistymisen välttämättömyyteen ja itsenäisyysjulistuksen antamiseen kuvataan tarkemmin kuin olen lukenut historiateoksista: bolševikit ilmoittivat jo huhti-toukokuun vaihteessa kannattavansa niin laajan itsemääräämisoikeuden myöntämistä Suomelle kuin suomalaiset itse tahtovat; Lenin kirjoitti asiasta Pravdassa toukokuun puolivälissä; Alexandra Kollontai sai myrskyisät suosionosoitukset Venäjän sosialidemokraattien puoluekokouksessa kesäkuussa esittäessään bolševikkien kannan ”Kannatamme itsenäisyyden myöntämistä Suomelle aina Suomen eroamiseen saakka Venäjästä ja valtakunnasta”; Helsingissä marraskuun lopussa Stalin lupasi Suomen kansalle täyden vapauden elämänsä järjestämiseen, mutta ”Suomen kansan vapaaehtoisessa liitossa Venäjän kanssa”.

Suomen itsenäisyyden tunnustuksen kuvaus Venäjän taholta on lähes tragikoominen. Bolševikit suorastaan tyrkyttävät sitä: joulun alla saatiin ulkoasiainkomissaari Trotskin kanta ”Venäjän hallitus on valmis heti tunnustamaan Suomen riippumattomuuden, sikäli kuin Suomen hallitus sitä pyytäisi”. 

P.E. Svinhufvudin johtama senaatti vitkasteli tunnustuksen pyytämistä, koska se ei uskonut bolševikkivallan pysyvyyteen eikä hallinnut diplomaattisia menettelytapoja, mutta tekee sen lopulta Saksan kehottamana Saksan ja Venäjän rauhanneuvottelujen selkeyttämiseksi. Tosin kirje osoitetaan aluksi väärälle elimelle

Tämän kirja olisi pitänyt lukea viisikymmentä vuotta sitten

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti