keskiviikko 3. tammikuuta 2018

Helsinki 1914-1918

Samu Nyström Helsinki 1914-1918, Toivon, pelon ja sekasorron vuodet (Minerva 2013) kertoo helsinkiläisten elämästä ensimmäisen maailmansodan aikaisina vuosina, mistä tärkein teema on jatkuva ruokapula ja kuinka se kartetaan sekä viranomais- että yksilötason toimin

Alkuosa vaikuttaa jäsentymättömältä, aiheita selataan edestakaisin, mutta päästyään Venäjän maaliskuun 1917 vallankumouksen aikaisiin ja jälkeisiin tapahtumiin kerronta jäntevöityy

Koko vuosi 1917 on ollut sekasortoinen, kuten aikaisemminkin luetuista on käynyt ilmi, mutta silti tietty järjestys on säilynyt eikä ole päädytty täydelliseen hulinointiin, ”svoboodaan”

Kirja on suositeltavaa luettavaa jokaiselle joka haluaisi lähestulkoon kaikessa lisää julkista säätelyä ja säännöstelyä: jo käytettyjen elintarvikkeiden säännöstelykorttien hävitys tuottaa ongelmia, puhumattakaan että säännöstely vaatii säännöstelykonttorien ja –toimikuntien lisäksi tarkastuskonttoreiden perustamista. Veljessodan aikana kansanvaltuuskunta päättääkin luopua kokonaan säännöstelystä saadakseen ruokaa markkinoille

Kirjan mukaan aikalaiset käyttivät nimenomaan termiä veljessota vuoden 1918 sodasta. Kirja onkin oiva mikrotason lisä vuoden 1918 tapahtumien kuvauksiin